Liikunnallista liikkumattomuutta

Minua on pitkään jo vaivannut köhä, joka yskiessä saa aikaan hanhimaisen honk honk -äänen. Lääkäriin en ole vielä saanut mentyä mutta yhden paremman päivän, eli vähimmän yskittävän, lopuksi intouduin zumbaan. Jo parin ensimmäisen askelkuvion jälkeen tajusin sen olevan virhe. Ja yöllä kun valvoin kirvelevien keuhkojeni kanssa tajusin olevani myös typerä. Puolikuntoisena ei sovi hillua.

Joten siitä asti olenkin liikuttanut vain aivojani muu ruumiin ottaessa rennosti. Äitin kanssa selailtiin käsityölehtiä ja ideoitiin kaikenlaista kivaa. Löysimmekin kivan kassiohjeen vanhasta Kotiliesi- lehdestä :

Pettämättömästä lanka-aarrearkustani löytyi myös muutamia keriä tarkoitukseen sopivaa puuvillalankaa jotka äiti heti nappasi mukaansa. Tämä tapahtui siis sunnuntaina. Ja tänään, perjantaina, tyttöset sai jo mummin ahkerien käsien virkkaamat jumppakassit!

Eli kovin liikunnalliset ovat äitinikin kädet olleet.

Itse olen herkällä tuulella olevia keuhkojani säästellyt lankapölyltä ja ahkeroinut ompelukoneen kanssa pusero-projektin kimpussa. Eli onhan siinä tullut liikettä käsivarsiin ja oikealle nilkallekin polinta painaessa.

Liikunnallista viikonloppua! Kukin sitä harjoittakoon joko osalla kropasta tai koko kropalla, joko hillittömästi tai hillitsevästi!

Pirruus mielessä

Mikähän pirruus lie ollut mielessä tätä tehdessä?

Eilen katseltiin lasten kanssa elokuva Vaahteramäen Eemelistä, joka on jo maineensakkin niittänyt koiruuksien eli "pirruuksien" tekijänä. Itse en ole, piru periköön, tällä osa-alueella kunnostautunut mutta mikä piru lie olkapäällä istunut tätä villapuseroa tehdessä ....

Suurimmaksi osaksi vastakkain asetteluna on aina piru ja enkeli. Tässä ei. Piruko siinä on että tuli tuommoistakin mietittyä?

Nyt on piru merrassa kun kerron tämänkin:

Pirusta aasinsilta helvettiin ...

 ...ja siitä helvetin enkeleihin. Respektii vaan mutta meidän "mopojengi" ei kuulunut heihin. Piruko lie piiskannut erästä vanhahkoa rouvaa toteamaan vieruskaverilleen kerhostamme nähtyään sen parkkeeravan lähikaupan pihalle että; NUO on niitä saatanan perkeleitä!

Ihanpa pirruuttani tälläisen blogipäivityksen tein. ;)

Uuteen vuoteen, uuteen nousuun

Onkohan kenenkään muun tunnetila-takki tyhjä näin juhlapyhien jälkeen? Miten elämä voi jatkua minusta vuoden ihanimman juhlan, joulun jälkeen, kun on useampi päivä pojotettu hartaina vedet silmissä tunnelmoiden ja viettäen joulua oikeaopillisesti vanhojen perinteiden mukaan. Vaikka hampaat irvessä, kun se rauha maassa ja perheen kesken on ainakin sen kerran vuodessa.

Miten voi korvata vuoden iloisimman ja värikylläisimmän illan kun vuosi vaihtuu? Mikä korvaa sen puhtaalta pöydältä aloittamisen fiiliksen, kun hivenen pääkipeisenä kuunnellaan totisina presidentin uuden vuoden puhetta? Miten käynee taas vuoden mittaan kaikkien hyvien lupausten?

Lupasinko laihduttaa? Sehän on selvä!

Aloittaa terveellisen ruokavalion? Ihan varmasti!

Olla parempi ihminen? No johan nyt toki!

Ainoa lupaus, jonka aion itselleni antaa on: pyrkiä elämään onnellisesti.

Joulukoristeita varastoon pakatessani, hoksasin ilokseni sen pimeimpään nurkkaan unohtuneen vanhan ystäväni; neulekoneen!

Oi, miten monenlaista monenmoista neuletta sillä on surruutettukaan! Päättäväisesti aion tulevana kesänä viritellä sen huvimajaan, koska päätalossa ei ole sijaa moiselle kompleksille. Ensi jouluna sitten kaikki saa villapaidan. HAH! No, sitä en todellakaan lupaa.

Neulekoneen innoittamana aloin penkoa muitakin aarrevarastoni laatikoita ja kas! Tälläisetkin tekeleet oli haudattu sinne laatikon uumeniin.

Nyt nämä epäkelvanneet villapaidat tulevat ekologisen ideoinnin innoittamana UUSIOKÄYTTÖÖN. Purkamaan en kyllä ala joten mitähän näistä sitten tekisi...?

Mitä niistä sitten syntyneekin, tekeminen ja lopputulos tehköön minut uuden vuoden lupaukseni mukaisesti ONNELLISEKSI.

Ihanaa, innoittavaa ja idearikasta vuoden jatkoa!

Puhdistautuminen

Elämän mullistuksien kourissa kaikki elämän erilaiset värisävyt sävyttyivät vaan harmaiden eri kirjoon. Parin viime kuukauden aikana olen joutunut puntaroimaan itseäni, tapaani elää ja olla, sekä miettinyt omaa elämisen onnea. Olen aina ollut herkkä reagoimaan asiohin. Ikävät asiat ovat syöstäneet minut ennenkin rateiteiltaan mutta en olisi itsekään uskonut miten viimeisen reilun vuoden asiat nivoutuivatkin yhteen niin suureksi hyökyaalloksi että minusta välilllä tuntui että hukun sinne alle.

Olin lamaantunut.

Kaikki suunnittelemani omakätiset joululahjat jäivät tekemättä. Langat jäivät ostopusseihinsa. Hajamielisesti levitin muutaman kankaan ompelukoneen päälle. Mikään ei huvittanut. Puikotkin tuntuivat vain kylmältä jäältä käsissä. Kaikista parasta vaan oli kietoutua rakkaan edesmenneen Anni-mummuni kutomaan huopaan ja mietiskellä, murehtia ja muistella. Huopa lämmitti kylmää kuortani kuin Anni-mummun lämpimät ja turvalliset käsivarret. Mietin miten taitava käsistään hän olikaan, miten paljon ihanaa ja kaunista ne kädet loivat.

Toiset ikilohtuni pahan mielen vallatessa on Anni-mummun viimeiset minulle tekemät villasukat. Jo ne saadessani huomasin sen tarkan ja napakan käsialan muuttuneen, neulos oli löysempää, muutama silmukkakin juoksi iloisesti läpi varren. Mutta silti ne oli, ja on, ihanimmat sukat ikinä. Myöskin viimeinen pari niistä monista, monista Anni-mummun kutomista villasukista. Mikään mahti maailmassa ei saa minua nakkaamaan pois näitä jo käytössä nuhraantuneita, venyneitä ja pesussakin värjäytyneitä villasukkia. Ne ovat jo pelkkänä ajatuksena lämpimämmät kuin mitkään muut villasukkani ikinä.

Onneksi on perhe, onneksi on ystäviä, jotka kuulevat avunhuutosi vaikka suusi onkin täynnä suolaista vettä. Onneksi on ihmisiä jotka ojentavat käden ja tarttuvat lujasti kiinni juuri silloin kun luulet uppoavasi. 

Elämän laineet ovat lopultakin tasaantuneet. Elämänvirta juoksee iloisena ja vuolaana eteenpäin. Sen voi jo välillä kuullakin pulpahtelevan iloisesti. Sen väriskaalassa on jo paljon erilaisia sinisen sävyjä ja hivenen toivon vihreääkin.

Viime viikonloppuna neuloin. Jokaisen vapaahetkeni. Neuloin neulomasta päästyäni saadakseni lämpöisen lahjan eräälle ihanalle ihmiselle. Huomenna saa ompelukone laulaa pienen muiston toiselle yhtä tärkeälle. Ja eilen illalla, kilkuttelin puikkkoja iltamyöhään televisiota hajamielisesti seuraten. Jatkoin sen ohuen liivin neulomista itselleni. Tuumailin seuraavia käsitöitä ja ilokseni huomasin ideoiden pulppuavan taas ja käteni syyhyävät tekemisen palosta.

Viime yönä nukuin raskaammin ja paremmin kuin pitkään aikaan.