Hektinen hetkinen

Olen aina sanonut että tulisi tarttua hetkeen, nauttia joka sekunnista.

Olen aina murehtinut että "kunpa minulla olisi enemmän aikaa siihen ja tähän".

Sitten kun minulle annettiin se kaikki, mahdollisuus tarttua hetkeen ja kaikki aika mitä tarvitsin, mitä tapahtui?

Minä lamaannuin.

Meni viikko kevyesti että selvisin shokista ettei minulla ollut oikeasti kiire, ei aikataulua ja aikaa tehdä ihan mitä halusin, kunhan se pysyi tiettyjen rajojen sisällä.

Ja mitä minä tein?

En mitään.

Paitsi murehdin kaikkea. Murehdin aikatauluttomuutta, murehdin tekemisen rajoittumista...sen sijaan että olisin tarttunut siihen hetkeen ja nauttinut lopultakin siitä ajasta.

Nyt vasta, ajan kuluessa olen toipunut. Osaan juoda aamukahvin kelloon vilkkuilematta. Osaan jopa herätä ihan ilman aikojani sitten kun siltä tuntuu. Olen monena aamuna vaan köllöttänyt hiljaisuudessa toisten nukkuessa ja katsellut kuinka yön pimeys väistyy valon tieltä. Olen hyväksynyt sen että minun ei ole mikään pakko ruveta rakentamaan tiilimuuria tai siirtämään vuoria. Olen lopultakin tarttunut kiinni siihen että minulla on aikaa.  

Kiireetön voin olla, mutta en koskaan joutilas. Luovuuteni on noussut lentoon ja olen hurruuttanut ompelukoneella, neulonut puikoilla, neulonut koneella, virkannut, tehnyt koruja ja eilen kaivelin kaapin sisältä esiin pitkään tallessa olleet maalausvälineeni. Valkoinen taulunpohja ei tuijota enää ollenkaan synkkänä takaisin vaan minulla on aihe. Pitkästä aikaa.

Tulen laittamaan tänne toki kuvia mitä olen tehnyt viime aikoina mutta ensin paljastan lupaukseni mukaisesti, mitä silloiset pukinpaketit mm. kätkivät sisuksiinsa.

Nyt sanon; tarttukaa jokaiseen hetkeen ja nauttikaa kaikesta ajasta mitä on.

Ps. Ja syy miksi minulla on nyt aikaa, sekin selviää kun aika on.

Aatonaatto...

..ja valtakunnassa kaikki hyvin. Hiljennymme joulun viettoon ja tältä joululta toivon eniten rauhaa. Rauhaa olla lasten kanssa, lukea kirjoja, pelata lautapelejä, leikkiä...

Tosin joulupukin jännitys näkyy jo nyt levottomuutena ja puuskittaisina kiukkuina lapsissa. Mitä se on sitten huomenna, luulen että joulurauha saavutetaan vasta tuon tutun punanutun vierailun jälkeen. Ja koska olen aikuinen, tiedän että hän on tulossa.

Varmasti.

Itselleni olen varannut mieluisan kirjan ja joutilaina hetkinä on vireillä muutama kiva käsityökin. Kuinkas muutenkaan.

Jouluperinteemme ovat varsin perinteiset ja niin haluan olevankin.

Jotkin asiat on tullut verenperintönä kotoa, jotkua asiat ollaan kehitelty itse. Mutta joulu on meidän näköisemme ja niin kuuluu ollakkin.

 Ruokapöytämme notkuu perinteisiä herkkuja, vaihtelua joka jouluiseen menuun tuo vaan erilaisten leivonnaisten kokeilu.

Jouluperinteeni elementit ovat tietyt joulukoristeet. Kaikkiin niihin on ladattu suuri tunnearvo ja muisto.  

...tämän joulun uutena muistolisänä ihana kummitytöltäni saatu enkeli.

Toivotan kaikille suloista ja rauhallista joulunaikaa!

ps. Katsellaan sitten joulun jälkeen mitä kaikkea pehmeisiin paketteihin piiloutui...

Joulustressiä....

...jota EI ole. Ihme ja kumma. Tämä hytkähdyttävä tunne on pysäyttänyt minut jo moneen kertaan. En osaa sen kummemmin eritellä mitä olisin tänä vuonna tehnyt erilailla. Päinvastoin, tuntuu että olen leiponut enemmän ja pehmeitä paketteja on syntynyt melkoinen pino rakkaille ihmisille. Silti, vielä kertaakaan, en ole ollut joulun takia stressaantunut. Liekö taika siinä että olin fiilistellyt joulun valmiiksi jo lokakuussa ja tehnyt hissukseen ajan kanssa kaikenlaista, paineita ottamatta? Vai siitä kokonaisvaltaisesta hyvänolontunteesta kun asiat on mukavasti ja mallillaan? Niin tai näin, harvinaista minulta, piti ihan itsekin istahtaa kahvikupin ääreen sitä tuumailemaan. Tässä vaiheessa vuotta olen yleensä jo raivopäisenä itkun kanssa kirjoittanut listaa tekemättömistä töistä.

Ja nyt tänä vuonna, hyvät naiset ja herrat, olen kaiken tehnyt. Joulu saa puolestani tulla, tämän paremmin en sitä osaisi valmistella. Enkä todellakaan (jälleen täysin luonteeni vastaisesti) ala surkuttelemaan mitä OLISI voinut vielä tehdä. Nyt ompi hyvä näin.

Tänään oli tonttuhommien päivä. Tekaistiin itse metritolkulla lahjapaperia. Ja mikäs homma siinäkään oli kun oli enemmän kuin reipas kaveri.

Lapset ovat tehneet kouluissa ihastuttavia koristeita. Nämä veikeät tonttuset saa aina sydämmessä onnentunteen läikähtämään ja saavat ansaitsemansa paraatipaikan nyt ja tulevina jouluina.

Olen jo monena jouluna haaveillut seimiasetelmasta. En ole kuitenkaan kauppojen valikoimasta juuri sitä oikeaa löytänyt jonka olisin halunnut. On minulla yksi lasinen josta kyllä pidän todella paljon, mutta tämä oli unelmieni täyttymys: esikoiseni oli askarrellut koulussa niin mieltä liikuttavan seimiasetelman! Se sopi kuin nakutettu omien enkelijoukkioidemme suojaan.

... ja yhtäkkiä heidän ympärillään oli suuri joukko enkeleitä...

Tänään paistelin myös viimeiset joululeivonnaiset.

Ja maistelin. Vieläpä hyvässä seurassa!

Ihanan tunnelmallisen jouluhössötyspäivän kruunasi ihana poika Lokakuu joka kävi joulutervehtimässä tätiään.

Tähän suloiseen tunnelmaan on hyvä jäädä, kun kotona tuoksuu leivonnaiset, hyasintit ja miedosti vauveli.

 Tähän suloiseen kuvaan on hyvä päättää tämän päivän blogi.  

13. joulukuuta

"Taivaalla tähtivyö, kirkkaana loistaa, viestiä jouluyön tuikkeensa toistaa.

Taivainen kirkkaus, riemuisa julistus.

Kynttilät syttyy, kynttilät syttyy!"

Lapset teki valontuojat, Lucia-neidot.

Herkkuja kotikeittiöstä Lucian päivän kunniaksi; vaniljavannikkeita, vaaleita tähtipipareita ja vaniljaisia Lucia-pullia.

Hyvätahtoinen ajatuksemme oli kutsua naapuristoa Lucianpäivä-glögille mutta oma Lucia-neitomme oli jouluvaelluksella esiintymässä joten joukkiomme olisi ollut puutteellinen. Miljöö ainakin olisi ollut tunnelmallinen, piti hetki istua siellä ja fiilistellä kynttilöiden loistoa ja sinistä hämärää.

Nyt käperryn lämpimän takan nurkkaan herkkujeni ja glögini kanssa kynttilöiden valopiiriin ja toivotan teille rauhaisaa Lucian päivää.

PS. Tontut liikkuu  ....

Pihapuuhia

Tervetuloa meille tuttu, vieras tai joulu. Toivottaa tonttu-ukot.

Oli tullut hamstrattua askartelutarviketta useampaakin kranssiviritykseen. Mitäänhän ei suotta hukkaan laiteta jos se suinkin käyttökelpoista on.

Vanhoissa pikkuruisissa kakkuvuo`issa syntyi jäädyttämällä hauskoja ulkokuusenkoristeita.

Pihapiirin kulkijat kuusenalaisen salaisen silmäparin seurannan alaisena.

Hän ei olekaan mikä tahansa tusinatonttu vaan omin kätösin hänet on aikoinaan valmistanut pesäpallolegenda Unto Väisänen. 

Salaisia puuhia ja puuhasteluja. Nopeita ranneliikkeitä taskuun tai selän taakse. Vaimealla äänellä puhuttuja sanoja. Vaivihkaa vaihdettuja katseita. Jännittyneitä ilmeitä ja odotuksen punaamia poskia.

Tunnustaa siltä että joulu lähenee...

Itsenäisyyspäivän juhlat

Vaikka itsenäisyyspäivän perinteisiimme kuuluu monenlaisia asioita oli tämän päivän ehdoton kohokohta piparikylämme nouseminen. Mikään ei ole verrattomampaa kuin yhteinen perhepuuhailu. Lasten tarinat ja ajatukset ovat niin mainioita kun niitä kerrankin on kunnolla aikaa kuunnella. Kultaisia hetkiä jotka me vanhemmat painamme syvälle sydämmiimme.

Itse rakennusmestari huolehti pystytyksen innokkaalla avustuksellani. Huterat, vinoon kiepahtaneet ja paistettaessa pullistelleet seinät sai pitävän ja topakan sokerikuorrutekiinnityksen.

On kerran liimattu muuten piparitalon seiniä ihan erikeepperilläkin. Mutta nyt haluttiin kuitenkin perinteinen syötävä versio joten loppuliimaus suoritettiin sulatetulla sokerilla. Vain yksi sormi paloi ja sekin tietysti minun kun liian innokkaasti tökkäsin sormeni suoraan kuumaan sokerimassaan. Nyt peukkua koristaa komeaakin komeampi vesikello.

Kävimme tietenkin Naapurinvaaran joulumyyjäisissä ja siellä ihastelin upeita, taidokkaasti tehtyjä ja koristeltuja piparikakkutaloja. Huvittuneina naureskeltiin ajatellen omia kotona töröttäviä tönöjämme.

Kerettiin vielä askarrella kylään asukkaatkin.

Onhan se niin ruma, rämä mutta OMA. <3

Hyvää itsenäisyyspäivää!